Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.09.2006 - 20:54

Olen ihan häkeltynyt saamistani kehuista koskien lilaa neuletta! Kiitos!  Jokaisella kommentilla on minulle suuri merkitys.  Vastailenpa tässä samalla kommenteissa esitettyihin kysymyksiin: Juuli kysyi että valahtaako neule olkapäiltä alas. Hyvä kysymys! Meinasipa ensin valahtaakin, mutta pitkällisen tuotesuunnittelun ja  tuskaisen tuokion jälkeen sain neuleen mitoitettua oikein ja omille olkapäilleni sopivaksi   (en kerro montako kertaa piti purkaa). Nyt se ei valu :)
Outi kysyi että josko julkaisisin ohjeen  Ullassa tai Novitan Neulomo-sivuilla. Ei ohje mitään salaista tietoa ole, eikä sinällään mikään kovin erikoinenkaan. En vaan oikein tiedä onko se "Ulla-kelpoinen" tasoltaan ja laadultaan. Mutta kirjoittelen ohjeen ylös kun ehdin ja ainakin täällä blogissani sen julkaisen jossain vaiheessa.

Tunnistatteko näiden sukkien mallin?


Malli on Ulla-lehden Laine-sukka, mutta tein jokatoisen kerroksen oikeaa, kun ohjeessa taas neulotaan joka kerroksella mallineuletta. Lanka on Opalia ja puikot 2.5 mm bambut. Näistä oli tarkoitus tulla sukat Ystävälle, mutta en tiedä vielä maltankokaan antaa :)

Marjut kirjoitti 26.09.2006 - 21:33
Ullan puolesta voin sanoa, että ohjeiden Ulla-kelpoisuudesta ei tarvitse huolehtia. Tähän mennessä kaikki ohjeet ovat olleet hyviä! (Editoimme ohjeita tarvittaessa, joten kieliasusta ym. ei tarvitse huolehtia.)
mennahuu kirjoitti 28.09.2006 - 08:55
Upean näköiset Laine-sukat! Langan kiilto on ainakin tuossa valaistuksessa tosi hyvä. Olen itsekin jo pitkään harkinnut Opal Uni -lankojen ostamista kuvioneulesukkia varten. En vain ole osannut päättää minkä väristä...
hili kirjoitti 28.09.2006 - 11:13
Kauniit sukat olet tehnyt=)
Ja kiitos tiistaisista sanoista...tästä ei ole suunta kuin eteenpäin. Hienoa työtä teet...nyt sitä osaan aidosti arvostaa! Raikasta syksyä samalla toivottelen=)
Minna itse kirjoitti 29.09.2006 - 12:09
Marjus: Kiitos kommentistasi! Jään miettimään mitä tekisin. Näin ensikertalaiselle kynnyt julkaista oma ohje, on ihan hurjan korkea.

Mennahuu: Kiitos kehuista! Minä pidän kovasti Opalin sukkalangoista. Mielestäni ne ovat laadukkaita ja mukavia neulottavia. Minun makuuni värejäkin löytyy. Kannattaa kokeilla!

Hili: Kiitos! Ja Kiitos! Voi hyvin.
ziina kirjoitti 29.09.2006 - 19:26
kiva versio laine-sukista, ne reiät eivät näy noissa niinkuin muissa sukissa.
Anskuliini kirjoitti 01.10.2006 - 10:28
On kyllä paremman näköiset kuin Ullan sukat, enemmän lainneen näköäkin... oisko vaikka Ulappa-sukat?
sonja kirjoitti 03.10.2006 - 20:41
Kivat laineet sun sukissa.
Minna itse kirjoitti 03.10.2006 - 21:17
Ziina, Anskuliini ja Sonja: Kiitos kehuista! Tykkään itsekin tästä mallista, mutta tykkään kovasti myös alkuperäisestä :) Ilman sitä, ei olisi tätäkään. Itse en olisi mallikuviota osannut keksiä.
Salaneuloja kirjoitti 28.05.2007 - 22:05
Tyyyyyrrrrrrrrrrmäävän upeaa työtä!
en ligne cialis  kirjoitti 07.10.2011 - 01:20
It is the best way to analyze the ideas and thoughts.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code